Vuosi 2021

Lapset selvittävät yhdessä solmuja köysissä.

Kohta on takana toinen vuosi poikkeusoloja ja toiminnan kehittämistä. Epidemian lisäksi vuoteen on mahtunut paljon uutta ja innostavaa. Olemme mm. saaneet uuden työntekijän joukkoomme ja opiskelleet uusia taitoja menetelmälliseen työkalupakkiimme. Samalla tuli myös täyteen kolmekymmentä vuotta seikkailua. 🙂 (Tämän hetken kuulumisten lisäksi meidän sivuiltamme voi lukea myös KOTA ry:n alkuvaiheista.)

Toiminta on keskittynyt kuluneena vuonna hanketoimintaan, jota olemme voineet toteuttaa suureksi iloksemme “lähikerhona”. Osa pienistä muutoksista joita teimme terveysturvallisuuden vuoksi on osoittautunut hyviksi pysyviksi ratkaisuiksi. Olemme mm. hankkineet lisää lainavaatteita ja katoksia ja kokoontuneet säästä riippumatta aina ulkona. Pienryhmissä on lukuvuonna 2021-2022 yhteensä kolmisenkymmentä lasta neljästä eri koulusta. Tällä viikolla kerhotoiminta jää tauolle koulujen lomien ajaksi.

Kerhotoimintamme ei saanut hakemaamme STEA:n kohdennettua toiminta-avustusta ja suunnittelemme tällä hetkellä uusia tapoja rahoittaa ja siten mahdollistaa kerhotoiminnan jatko myös tulevina vuosina. Kevään jatkamme siirtyvällä avustuksella.

Hanketoiminnan lisäksi olemme tehneet tänä vuonna yhteistyötä mm. VSLJ:n Linkki-toiminnan ja Perhelinjan, Lihastautiliiton, Allergia-, Iho- ja Astmaliiton sekä Folkhälsanin, Turun HUMAKin ja Isät ja pojat puussa-hankkeen kanssa.

KOTA ry kiittää yhteistyöstä ja toivottaa kaikille hyvää joulunaikaa, lomaa ja vuodenvaihdetta! Tammikuussa jatketaan!