KOTA ry:n alkuvuosi

Keväiset terveiset Perhetalo Heidekeniltä! Tässä muutamia väläyksiä KOTA ry:n alkuvuodesta:

 

  • Tammikuussa KOTA-kerhoissa päästiin kuin päästiinkin nauttimaan lumesta. Ohjelmassa oli mm. luistelua, lumiveistoksia ja pulkkailua.

  • Helmikuussa työntekijät hyppäsivät junaan osallistuakseen Pikku-Syötteellä järjestetyille Seikkailukasvatuspäiville. Tapahtuman tiedotteen voit lukea täältä.

  • Maaliskuussa pidettiin yhdistyksen vuosikokous. Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksessa huomioitiin KOTA ry:n perustajajäsentä ja entistä toiminnanjohtajaa. Pekka Kurulle luovutettiin Lastensuojelun Keskusliiton myöntämä hopeinen lastensuojelumitali ansiokkaasta työstä lastensuojelun alalla. Kuru oli yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja ja toimi yhdistyksen toiminnanjohtajana vuodesta 1993 vuoteen 2001. 1990 -luvulla seikkailukasvatuksen ollessa uutta Suomessa oli KOTA ry:llä ja Pekka Kurulla keskeinen rooli työmenetelmän kehittämisessä ja työotteen laajentamisessa mm. psykiatriseen hoitotyöhön, perus- ja erityisopetukseen sekä sopeutumisvalmennukseen. Lisää KOTA ry:n historiasta voit lukea täältä.

Nyt sekä kerholaiset että työntekijät odottelevat vesille pääsyä. Kuullaan taas!